ARVOKAS ÄITIPUOLI -KURSSI

Seuraava kurssi keväällä 2020

Kursseja järjestetään myös tilauksesta, vähimmäisosallistujamäärä 3


Polku yksinäisyydestä, vaativuudesta ja hyväksynnän hausta kohti itsensä näköistä rakkaudellista ja lempeää naiseutta.


"Kurssi oli tarpeellinen pysähtyminen oman uusperhe-elämän ja äitipuoleuden ääreen. Materiaalit ja etätehtävät tukivat matkaa ja puoliso sai myös osallistua tehtävien tekoon, minkä koin hyödyllisenä. Ennen kaikkea toivoa ja vertaistukea antava kurssi, jonka antiin on hyvä palata aika-ajoin." - Meri


"Ihanaa saada olla oma itsensä ilman pelkoa mitä muut ajattelevat! Hyviä tehtäviä itsen äärellä ja lämmin Taru auttamassa niiden purkamisessa. Kurssi oli todella tarpeen, tulin näkyväksi ja tiedostin, että omillakin tarpeillani on oikeus ja syy.

Kurssi olisi voinut vielä jatkua, sillä tuntuu, että nyt vasta päästiin pinnan alle. "-KK-


"Taru on ohjaajana tarkkanäköinen, kannustava ja hyvin empaattinen. Sekä kurssin etätehtävät että työskentely paikan päällä auttoi minua avaamaan silmiäni missä menen elämässäni ja sain myös konkreettista tukea ja työkaluja tilanteeni parantamiseen." -Pia-

---

Tämä kurssi on tarkoitettu naisille, joiden puolisolla on lapsia edellisestä suhteesta ja joilla on halu tutustua aidosti ja syvällisesti naiseuden ja äitipuoleuden tematiikkaan ja löytää avaimia kohti ehyempää ja lempeämpää oman näköistä elämää.


Opintovälineinä käytetään itsetuntemuksen lisäämistä terapeuttisin menetelmin, vertaiskohtaamista ja uusperheteoriaa. Ryhmä kokoontuu Järvenpäässä neljä kertaa, 3 tuntia kerralla. Vapaaehtoiset, osittain yksilölliset etätehtävät tukevat prosessia.  Kouluttajana toimiin uusperheneuvoja ja Ihminen tavattavissa -terapeutti Taru Meritie.



Ryhmän tarkoituksena on

  • auttaa äitipuolta rakentamaan oman näköinen äitiys, naiseus ja bonusäitys
  • lisätä ymmärrystä itsestä, perheenjäsenistä ja uusperheellisyydestä
  • antaa voimavaroja elämään uusperheessä
  • antaa konkreettisia keinoja lukkotilanteisiin


Kurssin koulutuspäivät: 

  •  Kuka olen -Elämäni eri roolit ja ristiriidat 
  • Historia - sukuni vahvuudet ja taakat
  •  Oikeat ja vaikeat tunteet, tunteiden hallinta
  •  Arvokas ja ainutlaatuinen minä 


Kurssi järjestetään Järvenpäässä. Pääset Järvenpäähän helposti auton lisäksi paikallisjunalla Helsingistä ja Riihimäeltä sekä linja-autoilla. Kurssipaikka on lyhyen kävelymatkan päästä rautatieasemalta osoitteessa,Kartanonpolku 31. 

Kurssin hinta on 195e ( sis alv 24%). Maksamalla varausmaksun, 50€, varmistat pääsysi ryhmään. Varausmaksu hyvitetään kurssin hinnasta. 

(Mikäli olet vähävarainen katso mahdollisuutta maksualennukseen tai vapautukseen tästä linkistä.)


Sitovat ilmoittautumiset oheisella lomakkeella viimeistään 30.9.2019


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita